|
TÄRKEÄÄ TIETOA
Muistihäiriöt ja etenevä muistisairaus
Muistihäiriö on varsin yleinen oire ja kaikki ihmiset unohtelevat asioita.
Monet tekijät vaikuttavat uuden oppimisen kykyyn ja muistin toimintaan. Esimerkiksi stressi, uupumus, masennus, runsas alkoholin käyttö ja eräät sairaudet voivat heikentää muistin toimintaa.
Ikääntymisen myötä ihmiset kiinnittävät enemmän huomiota muistiinsa; varsinkin nimimuistin heikentyminen tuntuu olevan useimpien huolen kohteena. Normaaliin ikääntymiseen ei kuitenkaan liity muistin heikentymistä siinä määrin, että se vaikeuttaisi merkittävästi arkielämän sujumista. Ikääntymisen myötä voi esiintyä niin kutsuttua hyvälaatuista unohtelua, jossa asiat hetkeksi unohtuvat, mutta palautuvat mieleen jonkin ajan kuluttua. Uuden oppimiseenkin kuluu enemmän aikaa. Muistia kannattaa käyttää aktiivisesti. Itselle mielekkäät harrastukset ja aktiivisuus tukevat muistin toimintaa ja ovat elämänlaadun kannalta tärkeitä tekijöitä.
Etenevä muistisairaus
Dementia on elimellisestä, aivoja rappeuttavasta sairaudesta johtuva oireyhtymä, johon sisältyy laaja-alainen henkisten toimintojen heikkeneminen.
Kyse ei ole pelkästään muistin heikentymisestä, vaan dementiaan liittyy myös seuraavia oireita:
- muistihäiriöt alkaen lähimuistin vaikeuksista - vaikeus muistaa viime aikojen tapahtumia
- uuden oppiminen heikkenee - uudet asiat eivät jää mieleen ja oppiminen on vaikeaa
- abstraktin ajattelun vaikeutuminen - vaikeus ymmärtää esimerkiksi sananlaskuja ja vertauksia
- puheen tuottamisen ja ymmärtämisen vaikeus - vaikeus löytää sanoja tai ymmärtää sanallisia ohjeita
- tunnistamisen vaikeudet (esimerkiksi vaikeus tunnistaa esineitä, käytetään vääriä esineitä väärissä yhteyksissä)
- esineiden ja asioiden nimeämisen vaikeudet (käytetään kiertoilmauksia ja lähellä oikeaa sanaa olevia sanoja)
- kätevyyden häiriöt (vaikeuksia pukeutumisessa tai esineiden käytössä)
- ajan ja paikan tunnistamisen vaikeudet (eksyminen)
- mielialan lasku, ahdistuneisuus, joskus käytösoireet (levottomuus, aggressiivisuus, vaeltelu)
Jokapäiväisessä elämässä dementia voi ilmetä esimerkiksi:
- vaikeutena muistaa, ymmärtää tai löytää oikeita sanoja
- toistuvina kysymyksinä samasta asiasta
- kyvyttömyytenä tunnistaa aikaa tai paikkaa
- vaikeutena selvitä arkipäivän toiminnoissa
- persoonallisuuden ja käyttäytymisen muutoksina
- opittujen taitojen ja asioiden pyyhkiytymisenä pois mielestä.
Dementiaoireiden yleisin aiheuttaja on Alzheimerin tauti (n. 60%), seuraavaksi yleisin aiheuttaja on sydän- ja verisuoniperäinen aivoverenkierron häiriö (n. 15%), jolloin kyseessä on vaskulaarinen dementia. Dementiaoireisto voi olla pysähtynyt, parannettavissa oleva tai etenevä aiheuttajasta riippuen.
Jokaisella etenevästäkin muistihäiriöstä kärsivällä on erilaisia hyödynnettäviä voimavaroja jäljellä. Iloa, nautintoa ja onnistumisen kokemuksia tuottavien asioiden etsiminen ja löytäminen on erittäin tärkeää. Elämän tärkeisiin tilanteisiin ja vaiheisiin liittyvä muistelu on hyvä esimerkki mielihyvää tuottavasta toiminnasta. Kyky nauttia asioista on kyky, joka ei koskaan katoa! |